
Muoniolainen eläkkeellä oleva rajavartija Reino “Reiska” Holck on lähes kaikille hiihtoa seuraaville tuttu nimi erityisesti voitelueksperttinä.
Aluksi Reino oli Suomen ampumahiihtomaajoukkueen huoltoryhmässä ja siirtyi sitten maastohiihtotiimin mukaan. Hän on käynyt suksihuoltajana neljät olympialaiset ja lukuisat MM-hiihdot kolmella eri vuosikymmenellä. Olympiavoittaja Sami “Musti” Jauhojärvi ja maailmanmestari Aino-Kaisa Saarinen ovat kuuluneet Reiskan henkilökohtaisiin huolettaviin maajoukkueessa. Hyvin voidelluista suksista ovat nauttineet myös jo edesmenneet presidenttimme Urho Kekkonen ja Mauno Koivisto Lapin hiihtoretkillään.
Nuorempana Reiska kuului parhaimillaan Suomen kärkikymmenikköön hiihdossa. Usein unohdetaan kuitenkin Reiskan valtava panos Muonion urheiluelämässä erityisesti lasten ja nuorten liikunnan tukijana. Esimerkiksi Närpin hiihtoleirille osallistui lapsia ja nuoria koko Pohjois-Kalotin alueelta aina 90-luvun alkuun asti. Reiska oli yhtenä valmentajana opastamassa näillä leireillä juniorihiihtäjiä harjoittelun saloihin. Muutamista kehittyi jopa maajoukkuetason urheilijoita ja Suomen mestareita.
Koulujen välisissä kilpailuissa ja maakuntaviesteissä Reiska on usein ollut mukana laittamassa talkoilla Muonion hiihtäjien suksia kisaa varten. Hän on myös jakanut avoimesti voiteluniksejä ihan kädestä pitäen hiihdon harrastajille sekä vanhemmille hiihtokouluissa ja voitelukursseilla.
Muonion Kiri on halunnut kunnioittaa Reiskan pyytetöntä työtä Muonion hiihdon ja liikunnan edistämiseksi ja nimetä Kirin järjestämän Musti-Cupin osakilpailun Reiskan Hiihdoiksi. Kilpailu hiihdetään perinteisellä.